tiistai 29. lokakuuta 2013

"Ja niiden sisällä oli uusia mummoja..."

Ensimmäinen pussukkakokeiluni, joten aloitetaan toilettipusseista. Se aloitetaan tietennii ilman ohjeita, sillä kuuluisalla perstuntumalla. Ei esimerkiksi tullut mielen viereenkään, että vetoketju olisi fiksuinta ommella ensin (eikä vähiten siksi, että vetskarit olivat vielä kaupassa). Vetoketjun ompelu jälkikäteenkin onnistuu kyllä suht siististi, tulipa sekin kokeiltua. Nämä ovat vasta vedoksesta 1.0, päivitysversio saakoon sitten myös vuorikankaat.

Kankaana on Jyskin maatuska-vahakangas, joka kustansi naurettavat 4€/m. Ei haittaa roiskeet ja kuosikin hymyilyttää.






































Kylmyyden karkoittaja

"Iik, miten ihanaa kimaltavaa mysauslankaa!". 
Siinä syy neuloa tajunnanräjäyttävän pehmoinen huivi. Ja sen tulee olla tuubihuivi, että siihen voi talven viimassa vetäytyä kuin kilpikonna kuoreensa. 

Minulla on muutamia vaateteollisuuden valmistamia tuubihuiveja, mutta oikeastaan niitä kaikkia yhdistää se, että niillä ei saa aikaiseksi täydellistä kilpikonnaefektiä. Ne jäävät siis inasen liian löysiksi, eli kauas varsinaisesta lämmityksen kohteestaan, kaulasta. Tämä huivi istuu kaulaan juuri passelisti yhdellä kiepsautuslenkillä.

Lanka: Novitan Hile, menekki reilu 200g.
Puikot: nro 10 pyöröpuikot (toki myös suorat puikot passaa)
Mitat: leveys venyttämättä n. 30cm, pituus n. 120cm. 

Luo 30s (tai muu haluamasi parillinen määrä). Huivi neulotaan tasoneuleena patenttineuletekniikalla. Tee aloituskerros 1o 1n. Nosta kunkin kerroksen ensimmäinen silmukka neulomatta, jolloin reunasta tulee kauniin huoliteltu. Toisen kerroksen alussa nosta taas ensimmäinen silmukka neulomatta. Neulos jatkuu 1 o 1 n -tahdilla, mutta nurjat silmukat jätetään neulomatta ja ne korvataan langankierrolla ja silmukan nostolla. Kunkin kerroksen alussa nostetun silmukan jälkeen siis tulee aina oikea silmukka ja kerros myös päättyy oikeaan silmukkaan. Käsiala kannattaa pitää löysähkönä, jolloin työtä on helpompi liikutella puikoilla.

Ole tarkkana! Neulos on kyllä helppoa, mutta kuvio ei ole armollinen virheille. Lisäksi sitä on tosi hankala purkaa ja korjata, koska langankiertojen poimimisessa tulee äkkiä äitiä ikävä.

Kun huivi on haluamasi pituinen, päättele reuna ylivetäen ja neulo päät yhteen. Valmis!





Tältä näyttää silmukkatarjonta. Ensimmäinen silmukka poimitaan, seuraava "kahdenkimppa" 
neulotaan oikein yhteen ja yksinäinen silmukka nostetaan langankierron kera. 







Iik, se kimaltaa!






Tulkoon talvi!

perjantai 25. lokakuuta 2013

Silmukoiden alkulähteellä

Nyt pääsemme siihen neulomisaiheeseen. Jes!

Olinpa kerran 90-luvun alakoululainen, jonka mielestä hepat ja koirat ja kissat ja niiden sekä kaikkien muiden eläinten silittäminen oli tähdellisempää kuin neulominen. Rättikässän (jee, miten kekseliäs nimi noin niinkuin lasten suusta) opettaja Liisa, kuten varmaankin myös sen aikainen opetussuunnitelma olivat sitä mieltä, että neulomaan on lasten opittava. Liisa piirsi taululle silmukkakaavioita ja minä katselin haavi auki (silloin kun en keskustellut jonkun luokan tytön kanssa heppojen, koirien, kissojen tai muiden eläinten silittämisestä), enkä ymmärtänyt niin mittään.

Viidennellä luokalla piti tehdä säärystimet. Eli pitkä tuubi oikeeta-nurjaa-oikeeta-nurjaa. Minä tuhersin sormenpäät kivistävinä ylitiukkoja silmukoita ja sitä mukaan kun sain ylpein mielin valmista, Liisa-ope tuli, löysi noin kaksikymmentäkahdeksan tipahtanutta silmukkaa ja purki koko paskan. Jee. Purkamistuska jätti syvät arvet käsityöläissieluuni, joskaan se ei ole vaikuttanut tähänastiseen elämääni aivan yhtä paljon kuin aiemmin mainittu Pekka Töpöhäntä -elokuva.

Sitten keksin hienon selityksen, että säärystimet tulevatkin pikkuserkulle (se oli ja on ihan oikeasti olemassa), joka oli tuolloin noin yksivuotias (yksivuotiaat tarvitsevat kovastipaljon säärystimiä, kyllähän lehtori sen tietää). Säärystimien pituudeksi varmaankin hyvin piisaa sellainen à 15 cm. Selitys meni läpi kuin väärä raha ja niin minä tuhersin viisitoistasenttiset, säälittävän reikäiset säärystimenretkut yhdellä värinvaihdolla ja aika helkkarin monella silmäpaolla. Harmi, ettei niitä löytynyt enää vanhempieni kaapin kätköistä. Tai hyvä niin. Kuudennella luokalla muut neuloivat villasukkia tai lapasia. Minulla oli joku uskomattoman hyvä selitys, miksen voi tehdä juuri villasukkia tai lapasia ja sain tehdä jotakin muuta, joka ei liittynyt neulomiseen.

Tässä ovat siis loisteliaat lähtökohdat neulontauralleni, että silviisiin. Nyt on kuitenkin syksy ja syksyisin on kylmää, märkää ja nuhruista, syksyisin kuuluu polttaa kynttilöitä ja tunnelmoida kotona. Kaupoissa on myös ihania, erivärisiä ja pörröisiä lankoja. Siksi päätin opetella neulomaan. Nyt tai ei koskaan!

Haluan rohkaista jokaista minunlaistani surullisen käsityötaustan omaavaa ihmispoloa, onnistut kyllä! Minä muistin juuri ja juuri kuinka silmukat luodaan ja kuinka neulotaan sitä perusjuttua, oikeaa neulosta. Nurja silmukka piti opiskella uudelleen netin opetusvideoiden avulla. Aloitin sukan Novitan ohjeella, mutta kantapään kavennuksessa tuli tenkkapoo ja piti löytää ns. toopeohje. Tomppelineulojaa jeesasi hurjasti Käspaikan for dummies -ohje. Myös Youtube oli tässäkin asiassa ystävä. Ja niin alkoi sukkia syntymään!

Omat sukat:



















Kummitytön kimaltavat rinsessasukat:



















Virstanpylväänä voisi todeta, että pystyn jo neulomaan, katsomaan telkkaria ja jopa puhumaan samaan aikaan (paitsi sen kantapään kavennuksen kohdalla).

Loppuun vielä neulomistunnelmointikuva ja langannappaajakaveri-Nortti:


tiistai 22. lokakuuta 2013

Pahalta piilossa

Minulla on järkyttävä tulipalokammo (kiitos lapsena lähes läpikulutetun Pekka Töpöhäntä -piirroselokuvan). Tästä syystä kotonamme on palovaroittimen lisäksi erinäisiä varmuustoimia tulipalon ehkäisemiseksi, lähinnä kolmen karvaisen ja hyppivän asukkaan vuoksi. Ja on myös sammutuspeite. Ja se on ruma, siitä tulee mieleen joko kotitalousluokka tai pannuhuone.

Ensiksikin: kuinka monella on kotonaan sammutuspeite? Ja toiseksi: kuinka monella se on oikealla paikallaan keittiön seinällä, eikä esimerkiksi siivouskaapissa, tiskikaapissa, keittiön laatikossa (kuten meillä), tai muualla, jonne ei päivä paista? Sieltähän se onkin tosipaikan tullen mahdottoman kätevä kaivaa esiin ja taistella auki pakkauksestaan. Siinä vaiheessa on palanut omien kauhojen lisäksi jo anopinkin lainakapustat.

Varsinkin kun tuota uppopaistoa tulee harrastettua niin usein (kerran vappuna olen paistanut munkkeja), on sammutuspeitteen syytä olla käden ulottuvilla. Mutta se on edelleen ruma. Sille on siis tehtävä puku!



Nyt se toimii, kuten insinööri on suunnitellut sen toimivan: naruista vetämällä.

Aloitussilmukka

Olen vuosia sisustanut, ihaillut kauniita koteja (myös omaani, aina kun olen saanut jotakin kaunista aikaseksi), näpertänyt ja pipertänyt. Parhaalla ystävälläni onkin tapana kylään tullessaan kiertää huoneet pikaisesti läpi ja kysyä, eikö nyt todellakaan ole mitään sisustus- tai askarteluprojektia meneillään. 

Kaikkea tekemistäni yhdistää se, että se tehdään yksinkertaisesti, mielellään edullisesti ja lopputulos on nätti. Ostetaan vehkeet ja tarpeet ja aletaan toimeen. Se mitä ei osata, opetellaan. Aikaisemmin tätä opettelua on haitannut käsittämättömän lyhyt pinna ja halu saada valmista nyt eikä viidestoista päivä. Tapetointi, maalaus ja muu pieni remontointi ovat olleet hanskassa jo monta vuotta, joten oli aika nostaa panoksia. 

Siispä viime kesänä kokosin hermoni (ja kaikki niiden riekaleet) ja päätin parantaa onnetonta malttiani. Päätin opetella virkkaamaan. Sitten opettelin neulomaan ja nyt aion opetella ompelemaan. Tästä alkaa näpertelypäiväkirjani. Luultavasti sekaan livahtaa myös sananen elämän muista silmukoista. Sekä ehkä jokunen hääaskartelu ;)