sunnuntai 19. tammikuuta 2014

It´s all about love, love, love!

Rakkauden vuosi on alkanut!

Tänä vuonna kolme läheistä ystävääni solmii avioliiton, joten meillä on ilo ja onni tirautella monet liikutuksen kyyneleet ennen heinäkuussa juhlittavia omia häitämme. Yksi pari on jo saanut toisensa ja seuraavat häät odottavat ensi kuussa. Minulle on uskottu tuolloin tärkeä kaason rooli. Toinen kaasoistani puolestaan astelee alttarille toukokuussa.

Tässä aasinsilta päivän aiheeseen: hääaskartelut on aloitettu! Olemme tarkan markan naisia, joten häiden osuessa näin lähekkäin on luonnollista kierrättää suurin osa häätilpehööristä. Yksi ostaa yhtä ja toinen vähän toista. Meissä kenessäkään ei asu sellainen bridezilla, joka tiristäisi itkua jos ystävän juhlapöydässä on samanlaiset tuikkukipot. Tietenkin myös samanlainen maku auttaa tässä asiassa. Olemmekin vitsailleet, että kierrätämme mahdollisuuksien mukaan kaiken muun paitsi aviomiehet. Ja niitäkin toki lainataan tarvittaessa vaikkapa muutto- ja remonttihommiin.

Ensimmäinen juhlallinen hankintani oli tuikkukipot, joita ostin Ikeasta jo syksyllä edulliseen hintaan 0.99e/4kpl (koska yleensä minulle käy niin, että Ikea lopettaa juuri sen tuotteen valmistuksen, jonka jätän odottamaan ostamista tuonnempana). Ne saivat kunnian koristaa jo vuoden ensimmäisten häiden juhlapöytiä toivotusti ilman koristeluja ja nyt ne saivat pitsiä pintaansa! Blogin perusidean mukaan pitsit olisi kai pitänyt virkata itse, mutta luulen että siinä tapauksessa häitä olisi pitänyt siirtää vuodella-parilla.


Pitsiä ja juuttinauhaa

Nehän ovat kauniita kuin karkkipaperit!


Lisäksi teimme maailman yksinkertaisemmat kukkamaljakot Ikean söpöistä maitopullon näköisistä Ensidig-maljakoista.




Tästä se lähtee! Seuraavaksi ompeluhommiin!