lauantai 12. huhtikuuta 2014

Nopsaan neulotut bebesukat ja anteeksiantopylpyrät

Pitkästä aikaa puikot ovat heiluneet täälläkin! Häätohinat ja kevättouhut ovat pitäneet ajatukset poissa neulontahommista, mutta viime viikolla alkoi taas tehdä mieli pikkaisen silmukoida. Työn alla ovat ekat ruutupiirroksesta neulotut pitsisukat, niistä postaus tulollaan myöhemmin. 

Mies otti tänään puheeksi, että menee illalla varpajaisiin ja sinne olisi kiva jotain vauvajuttua viedä. No mitäpä muutakaan se jotain olisi, kuin pikkuiset villasukat? 

Olen kokeillut pari kertaa neuloa vauvasukkia, mutta eihän seiskaveikasta tule kuin pönäkät töpöttäjät. Paljon kehuttuja junasukkia kokeilin ekan sukan verran, mutta ne näytti makkaroineen niin dorkilta, että purin pois.

Nyt sitten syntyi Novitan Ipana-langasta ne aidot ja alkuperäiset Marttojen vauvasukat. Ne syntyivät noin neljässä tunnissa (aidot Martat tekevät samassa ajassa varmaan palttiarallaa neljä paria).



Koska Ebay on jo hääjuttujen puolesta osoittautunut oikeaksi aarreaitaksi, päädyin tilamaan sieltä myös vähän käsityöjuttuja. Esimerkiksi bambupuikot ovat siellä ihan poskettoman halpoja. 

Nämä handmade-tägit olen ristinyt anteeksiantopylpyröiksi. Mitä sitten neulookin, kiinnittää vaan lopuksi käsityön merkiksi moisen pylpyrän sopivaksi katsomaansa kohtaan. Kas kun se on se käsityön jälki joka näkyy, niin eipä kehtaa saaja valittaa!


Anteeksiantopylpyröitä voi tilata esimerkiksi täältä. Ei maksaa montaa rahaa!

Palataan niiden pitsisukkien kanssa pian. Heippa!