tiistai 29. lokakuuta 2013

"Ja niiden sisällä oli uusia mummoja..."

Ensimmäinen pussukkakokeiluni, joten aloitetaan toilettipusseista. Se aloitetaan tietennii ilman ohjeita, sillä kuuluisalla perstuntumalla. Ei esimerkiksi tullut mielen viereenkään, että vetoketju olisi fiksuinta ommella ensin (eikä vähiten siksi, että vetskarit olivat vielä kaupassa). Vetoketjun ompelu jälkikäteenkin onnistuu kyllä suht siististi, tulipa sekin kokeiltua. Nämä ovat vasta vedoksesta 1.0, päivitysversio saakoon sitten myös vuorikankaat.

Kankaana on Jyskin maatuska-vahakangas, joka kustansi naurettavat 4€/m. Ei haittaa roiskeet ja kuosikin hymyilyttää.






































1 kommentti:

  1. Tosi kiva kangas. PP:stä tänne eksyin. Itse olen pohtinut virkatut toilettilaukun tekemistä, mutten ole vielä saanut aikaiseksi. Ehkä joku kaunis päivä :). Jäinpä lukijaksikin.

    VastaaPoista