Rakkaussukkasia

No nyt sitten ne ihka ensimmäiset ruutupiirrossukat!

Olen hirvitellen katsellut neulontaohjeita, joissa pitäisi neuloa ruutupiirroksesta ja päätynyt tähän saakka kiertämään ne kaukaa.

Päätin kuitenkin varovaisesti  lähestyä helpon näköistä ruutupiirrosta oikein ajatuksen kera. Siinähän seisoo selvällä suomella, mistä päin piirrosta lähdetään lukemaan, merkkien selitykset löytyy ihan siitä viekusta ja olenpa vielä noita kaikkia silmukointeja tehnyt ennenkin. Eihän se ehkä mahdotonta olekaan! 

Höö, ihan samoja juttuja olen tehnyt ennenkin, mutta vain sanallisista ohjeista.

Homma lähti sujumaan nätisti, mutta eipä hyvää ilman jotakin huonoakin. Innostuksissani olin unohtanut lukea ohjeen kokonaan kerrosten toistamisesta ja neuloa pouruutin innoissani koko matkan kerroksia 1-6. Vaan eipä tuo mittään!

Kyseessä ovat nämä ihanat pitsisukat koossa 38, joiden ruutupiirros löytyy täältä. Lanka on seiskaveikkaa, puikot 3,5.

Saadessani nämä valmiiksi, muistin että ystäviemme kihlajaisjuhlat odottavat nurkan takana ja lahja uupuu! Heillähän on jo toisensa ja palttiarallaa muutakin kaikkea, joten ei muuta kuin neulomaan! 

Kiire tuli, yötä myöten tikuttelin, mutta pitsisukkien kaveriksi syntyi viimein helpot, mutta tyylikkäät herrasmiessukat koossa 42. Lanka on Novitan perinteistä sukkalankaa, puikot 3,5. 

Lahjaksi tiukalla aikataululla neulominen tuntuu joka kerta ihan hullun hommalta, mutta jotenkin tämä hetki korvaa kaiken kiukun:

Love is in their toes!

Nopsaan neulotut bebesukat ja anteeksiantopylpyrät

Pitkästä aikaa puikot ovat heiluneet täälläkin! Häätohinat ja kevättouhut ovat pitäneet ajatukset poissa neulontahommista, mutta viime viikolla alkoi taas tehdä mieli pikkaisen silmukoida. Työn alla ovat ekat ruutupiirroksesta neulotut pitsisukat, niistä postaus tulollaan myöhemmin. 

Mies otti tänään puheeksi, että menee illalla varpajaisiin ja sinne olisi kiva jotain vauvajuttua viedä. No mitäpä muutakaan se jotain olisi, kuin pikkuiset villasukat? 

Olen kokeillut pari kertaa neuloa vauvasukkia, mutta eihän seiskaveikasta tule kuin pönäkät töpöttäjät. Paljon kehuttuja junasukkia kokeilin ekan sukan verran, mutta ne näytti makkaroineen niin dorkilta, että purin pois.

Nyt sitten syntyi Novitan Ipana-langasta ne aidot ja alkuperäiset Marttojen vauvasukat. Ne syntyivät noin neljässä tunnissa (aidot Martat tekevät samassa ajassa varmaan palttiarallaa neljä paria).

Koska Ebay on jo hääjuttujen puolesta osoittautunut oikeaksi aarreaitaksi, päädyin tilamaan sieltä myös vähän käsityöjuttuja. Esimerkiksi bambupuikot ovat siellä ihan poskettoman halpoja. 

Nämä handmade-tägit olen ristinyt anteeksiantopylpyröiksi. Mitä sitten neulookin, kiinnittää vaan lopuksi käsityön merkiksi moisen pylpyrän sopivaksi katsomaansa kohtaan. Kas kun se on se käsityön jälki joka näkyy, niin eipä kehtaa saaja valittaa!

Anteeksiantopylpyröitä voi tilata esimerkiksi täältä. Ei maksaa montaa rahaa!

Palataan niiden pitsisukkien kanssa pian. Heippa!

Sinkkuluolapiirakkaa

Jokainen nainen varmaankin tietää, millainen on sairastava mies. Sitä sellaista flunssaa kutsutaan miesflunssaksi. Ja meillä on nyt kylässä sellainen miesflunssa.

Päätin olla ihana avovaimo ja pyöräyttää miespololle jotain hyvää iltapalaa. Mieleeni juolahti vuosien takaa sinkkuluolapiirakka! Sinkkuluolapiirakan nimi juontaa omilta sinkkuajoiltani, jolloin se oli tosi kätevä ja nopsa tarjottava erilaisissa ystäväporukan illanistujaisissa. Ohje ei tokikaan ole omani, vaan se on ryövätty netin syövereistä.

Sinkkuluolapiirakka on paitsi helppo, myös hitokseen hyvä suolapala. Kukapa ei tykkäisi juuston, rasvan ja tonnikalan suloisesta liitosta! Kyseessä ei siis ole mikään terveyspiirakka, mutta kerrankos sitä.  

Piirakkavuokakokoon tarvitset seuraavat tykötarpeet:

pohja:
75g margariinia sulatettuna
reilu 1,5 dl vehnäjauhoja
reilu 1,5dl juustoraastetta

täyte:
2 dl kermaa/ruokakermaa
3 dl juustoraastetta
2 munaa
1 prk tonnikalaa
tilliä 

Paistele reilu puoli tuntia 200 asteessa. 
Illanistujaisiin kannattaa kolminkertaistaa määrät. Tosin juustoraastetta ei tarvitse silloin laittaa niin reilulla kädellä.

Parhaimmillaan tuotos on hieman jäähtyneenä. Mikäli maltat ;)

It´s all about love, love, love!

Rakkauden vuosi on alkanut!

Tänä vuonna kolme läheistä ystävääni solmii avioliiton, joten meillä on ilo ja onni tirautella monet liikutuksen kyyneleet ennen heinäkuussa juhlittavia omia häitämme. Yksi pari on jo saanut toisensa ja seuraavat häät odottavat ensi kuussa. Minulle on uskottu tuolloin tärkeä kaason rooli. Toinen kaasoistani puolestaan astelee alttarille toukokuussa.

Tässä aasinsilta päivän aiheeseen: hääaskartelut on aloitettu! Olemme tarkan markan naisia, joten häiden osuessa näin lähekkäin on luonnollista kierrättää suurin osa häätilpehööristä. Yksi ostaa yhtä ja toinen vähän toista. Meissä kenessäkään ei asu sellainen bridezilla, joka tiristäisi itkua jos ystävän juhlapöydässä on samanlaiset tuikkukipot. Tietenkin myös samanlainen maku auttaa tässä asiassa. Olemmekin vitsailleet, että kierrätämme mahdollisuuksien mukaan kaiken muun paitsi aviomiehet. Ja niitäkin toki lainataan tarvittaessa vaikkapa muutto- ja remonttihommiin.

Ensimmäinen juhlallinen hankintani oli tuikkukipot, joita ostin Ikeasta jo syksyllä edulliseen hintaan 0.99e/4kpl (koska yleensä minulle käy niin, että Ikea lopettaa juuri sen tuotteen valmistuksen, jonka jätän odottamaan ostamista tuonnempana). Ne saivat kunnian koristaa jo vuoden ensimmäisten häiden juhlapöytiä toivotusti ilman koristeluja ja nyt ne saivat pitsiä pintaansa! Blogin perusidean mukaan pitsit olisi kai pitänyt virkata itse, mutta luulen että siinä tapauksessa häitä olisi pitänyt siirtää vuodella-parilla.

Pitsiä ja juuttinauhaa

Nehän ovat kauniita kuin karkkipaperit!

Lisäksi teimme maailman yksinkertaisemmat kukkamaljakot Ikean söpöistä maitopullon näköisistä Ensidig-maljakoista.

Tästä se lähtee! Seuraavaksi ompeluhommiin!

Vastoinkäymissukat

Armaani toivoi jouluksi villasukkia. Ihan tavallisia sukkia, mutta oranssina. Hän on nimittäin nähnyt suosikkinettikaupassaan huikean hienon pipon, joten hän haluaa sen kanssa mätsäävät sukat.

Tässä siis inspiraatiopipo:

"Tavalliset villasukat" eivät tietenkään tulleet kyseeseen, koska kehitystä on tapahduttava. Kuvioksi piti kuitenkin löytää joku sopivan tyylikäs ja miehelle sopiva malli. Siihen tarkoitukseen sopi Jules-neulos. Näemmä  siis joku muukin nainen on ollut kaksilahkeisensa kanssa saman pulman edessä. Tein tuon ohjeen mukaan varren ja jalkapöydän päällisen osan kuvion. Loput omasta päästä (jee, upeaa että tohtii jo sooloilla!)

Lankana on tuttu ja turvallinen seiskaveikka. Varsi on on tehty kolmosen puikoilla ja kantapään jälkeen vaihdettu 3,5 puikoille. Suosittelen ainakin näillä eväillä (ja miehen 42 koon räpylällä) tekemään tuon suuremman silmukkamäärän mukaan, eli 52 silmukalla, varresta tulee nääs ihan napakka.

Neulosmalli oli ihan yksinkertainen, mutta jostain syystä näiden sukkien synty tuntui kovemmalta kuin koskaan. Purin ainakin kolme kertaa, sillä kantalappu tuntui olevan koko ajan liian pitkä. En tiedä aiheuttiko ongelman pienempi puikkokoko, vai vahvistettu kantapää, mutta kiilakavennukset oli pakko tehdä joka toisen kierroksen sijaan joka kierroksella.

Muutama purkukierros ja vähän useampi kirosana myöhemmin ykkössukka kuitenkin valmistui, sukan toinen pari onkin aina sitten ihan helppo tehdä. 
Viimeinen koettelemus kohtasi minut toisen sukan kärkikavennusta aloittaessa, jolloin lanka sopivasti otti ja loppui. En osaa purkaa varsista saadakseni puuttuvan langanpätkän, joten ostin kiltisti uuden 150g:n kerän tuota niin ajatonta ja monikäyttöistä väriä, kun tarve oli ehkä puolelle metrille. 

Mutta viimein näistä tulikin omasta mielestäni tähän mennessä onnistunein sukkapari! 

Kiitoksena vastoinkäymisten voittamisesta sain kunnon kuumetaudin joulun kunniaksi. Tässä sitä nyt joutaa köhiä ja neuloa. Pah.

Lisäyksenä vielä muut joulun jo aiemmin koeneulotut aikaansaannokset, menivät paketoimatta suoraan käyttöön. Saajat olivat mielissään.

Kälylle kylmyyden karkoittaja:

Ja äidille sukkaset kirsikan värisenä:

Joulu on nyt neulottu.

Ihanat elikot

Mieheni on oikeassa: meillä on liikaa lyhtyjä. Siis aivan helkkaristi lyhtyjä, tuikkukippoja, hurrikaaneja, maljoja ja kynttilävermeitä aivan joka lähtöön. Miehet ovat useimmiten oikeassa. Useimmiten, eli useammin kuin naiset.

Mutta silti! Siis kuinka söpö saattoi tuo vihoviimeinen hypermarketin hyllyn päädyssä keikkunut lyhty olla? Pakkohan se oli ottaa mukaan kotiinviemisiksi, pilkkahintaan vielä!

Tämä sarvipääaiheinen ihanuus havahdutti minut huomaamaan, että silmää on viime aikoina hivellyt näköjään aika moni muukin elikkoaihe! 

Pitkäkorvaa kaulaan

Unipuussa roikkuvat sovussa sekä maukut että huut

Nämä ihanat Qualy Hook Sparrow -koukut oli ihan pakko tilata vessaa ilahduttamaan, kun ne joskus netin syövereissä vastaan lentää lehahtivat. Ne ovat hurmaavat, vaikka niihin ripustaisi navettahaalarit!

Tsirp!

Ja tästä se eläinkuosihullutus sitten lähti. Seinällämme on nelistänyt jo vuosia Äkkijyrkän ilakoiva lehmälauma. Ja jotta sorkkaporukka olisi riittävän vaikuttava, korkeudessa ei ole säästelty: lemmuja on yli 2,8 metrin mitalta! Siitä tulee yhä päivittäin hyvä ja positiivinen fiilis!

Ja taas sai materialistinen minäni halvalla nannaa. Oih!

Hidastamisharjoitus

Jemmaan jätetty kesälomapäivä joulukuussa on mitä parhain ajankohta joulufiilistelylle ja kiireettömyydelle. Minulla oli pari hoidettavaa asiaa, mutta muuten päätin omistaa koko päivän vain ja ainoastaan itselleni. Ajattelin tehdä juuri sitä, mikä tuntuu mukavalta, mutta yllätyksekseni huomasin sen vaativan hieman pinnistelyjä. Miksikö? Siksi, että olemme tottuneet kiirehtimään ja arjen pyörteissä tulee häslättyä ihan huomaamatta. Muualla asuessani en voinut ymmärtää, miksi helsinkiläiset juoksevat metroon. Olen jo pitkään huomannut olevani ihan samanlainen.

Päivä alkoi tahattomasti niinkin hyvin, että unohdin puhelimen kotiin. Havahduin puhelimen puuttumiseen bussissa ja kuinka vapauttavaa olikaan vain katsella Helsingin ylle vasta valjennutta päivää. Ei uutisvirtatsekkausta, ei sähköpostia, eikä varsinkaan mitään muuta netin suoltamaa hölynpölyä. Hätkähdin huomatessani olevani likipitäen ainoa, joka katsoi ikkunasta ulos. Lähes jokaisessa penkissä tuijotettiin sylissä lepäävää tablettia tai älypuhelinta, iästä riippumatta. Tähänkö on tultu? 

Aloitin päiväni toimittamalla joulutervehdyksen eläinlääkärillemme sekä nauttimalla kahden tunnin jalkahoidosta. Tuosta eteenpäin kellon kululla ei sitten ollutkaan enää mitään merkitystä: kas kun ei ollut kännykän puuttuessa kelloakaan. 

Pistäydyin juuri niissä kaupoissa joissa mieleni teki, katselin Stockmannin jouluikkunan yhdessä räkänokkaisten lasten kanssa, hypistelin nättejä tavaroita ja hymyilin katua lakaisevalle huoltomiehelle. Nautin rauhallisen lounaan omassa parhaassa seurassani pienen punaviinitilkan kera. En kiihdyttänyt askeleitani edes vihreän valon palaessa. Seisoin rauhassa metron liukuportaissa, vaikka tiesin seuraavan vuoron lähtevän juuri nenäni edestä. Tavallisesti keskellä tietä hidastelevat ihmiset saavat minut sisäisen raivon valtaan, mutta tänään pakotin itseni sovittamaan askeleeni edessä taapertavan mummon tahtiin. Edes loppuunmyyntiruuhka ei saanut minua tuskastuneena puremaan huultani.

Pari kertaa kuvittelin puhelimeni soivan, kunnes muistin sen olevan mahdotonta ja jatkoin matkaani kummallisen tyytyväisyyden vallassa. En tiedä paljonko kello on, kenenkään ei tarvitse tavoittaa minua, eikä minulla ole kiire mihinkään. Kuinka outoa, mutta kuinka vapauttavaa!

Aivan mahtava päivä. Vain minua itseäni varten. 



ps. Olen päättänyt lähestyä myös häitä tällä samalla mentaliteetilla: